Viikko alkoi äärimmäisen huonosti. Maanantai oli nimenomaan maanantai, eikä töistä oikein tullut mitään. välillä nyt kävi veistelemässä naista ja siinä se oikeestaan olikin. Päivää ei paljoa auttanut se, että taas huomasi koko osaston ongelmat. Aamulla vanhemille opiskelijoille mainittiin, että ykkösistä kaksi on hienosti jatkanut heidän hommiaan ja tuplanopeudella, ilmeisesti osalle se asia oli liian vaikea sulattaa, koska narinaa kuului. Homma oli tehty huolimattomasti ja väärin. En ymmärrä mitä valittamista on, jos ei itse ole ollut paikalla ja antanut esimerkiksi ohjeita tekotavasta, jos se nyt on niin maailman kaatavaa. Tekisivät itte sitten nopeammin, jos ei toisten kädenjälki miellytä. Ilmeisesti olen ryhmäytynyt ihan hyvin, kun muiden puolesta harmittaa näinkin kovasti. Muutenkin meininki osastolla harmittaa aina välillä. Sitä vain tuntee olonsa niin syrjäytyneeksi, kun ei kaikkien kanssa osaa oikein jutella, eikä muutenkaan pääse samalle tasolle henkisesti. Apua ei tarvita, vaikka tarjoaisi ja joskus vaikuttaa että meitä katsotaan nenänvartta pitkin, mutta kai se on tavallista tämmöisissä yhteisöissä, tiedä häntä...
Mutta tiistaihin. Oli harvinaisen turhauttavat ATK-tunnit. Käyteltiin scetch-upia ja piirreltiin teatterikatsomo ja lava. Ei siinä muuten mitään, oli oikein mielenkiintoista, mutta se vauhti! Ei vaan pysynyt kelkassa mukana ja oli hankalaa, mutta valmista tuli kuitenkin. Puupuolella oli kanssa aika saamatonta. Sain nyt kuitenkin höylättyä salkun molemmat reunat päältä suoriksi ja katkottua sopivan mittaisen palan saranaa (rälläkällä!!!) ja tehtyä sille upotukset. Ei mitään mainittavaa siis, toisin kuin Jenna ja Tanja, jotka tekivät toiset salkut ja pääsivät jo liimausvaiheeseen ja Hemppa, joka jaksoi kikkailla itselleen hienon saranamekanismin.
Odotan huomista toiveikkaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti